Muutama sana politiikasta

Päätin julkistaa tietämättömyyteni ja hälläväliä-asenteeni yhteiskunnallisia asioita kohtaan kirjoittamalla teille kaikille lukijoille muutaman sanan politiikasta. Nyt kun on eduskuntavaalitkin tulossa ja kaikkea.

Heti alkuun, ettei kellekkään jää epäselväksi. Mie en tiedä politiikasta yhtään mitään, eikä miuta kiinnosta se tippaakaan. Miksi sitten kirjoittaa siitä? Siksi, että asioita voi joskus katsella toisestakin näkövinkkelistä ja todeta niissä ehkä olevan enemmän järkeä kuin asioiden todellisessa tilassa.


Eduskuntatalo, outo ja hemmetin ruma linnake Helsingissä, jossa tuo mystinen joukko hassua kapulakieltä puhuvia liukaskielisiä ja ainakin kymmenen eriväristä attasea-salkkua omaavia kansanedustajia juo paljon kahvia. Tai teetä. Jotkut juo kai vettäkin. He, kansanedustajat, ovat ihan osa valtaväestöä mutta valittu edustamaan meitä eduskuntaan.

Eduskunta päättää meidän kaikkien asioista. Niillä on siellä paljon kaikenlaisia kokouksia ja tapaamisia, monissa käytetään omia läppäreitä tai vihkoja joihin voi kirjoittaa kaiken ylös ettei unohda. Joillakin kansanedustajilla on avustaja joka huolehtii, en vain tiedä että mistä. Kansanedustajan työ on rankkaa. Pitkät päivät ja tylsien satasivuisten asiakirjojen lukeminen vie mehut, ja kotonakin pitää lukea kaikenlaista, sen lomassa hoitaa vielä omaa arkielämääkin. Iso on palkkakin, niin olen lukenut. Ihmiset on vihaisia palkoista.

Politiikka taas on niitä asioita joita ne siellä eduskunnassa miettii. Että onko joku tehtävä näin tai noin. Meistä eduskunnan ulkopuolisista ihmisistä on mukava miettiä, mitä kaikkea eduskunta on mokannut tällä kertaa. Se on yksi suosituimpia kahvipöytäkeskustelujen avaajia, sanoa vaikka; ”Kyllä ne taas puhuu paskaa siellä eduskunnassa”, tai ”Kyllä meidän ukko kannattaa tuota puoluetta kun se on meijän asialla!”.

Puolueet, niin. Politiikassa voi kuulua eri puolueisiin, niinkuin joukkueisiin! Sitten niitä eri puolueita kannatetaan ja toisia mollataan. Keskusta ja Kokoomus on semmoisia mitä aika paljon haukutaan. SDP on kanssa mutta niillä on aika samanlaiset värit kuin SPR:llä, joten meinaan aina vahingossa SPR:n työntekijän nähdessä kyttäillä missä on vaalimakkaraa tarjolla. Sitten on kaikkia muitakin puolueita, ja jos haluaa olla merirosvo niin niillekkin on oma puolue. Toivoisin, että makkarakojuja olisi useammin ja mieluiten Hiillos-makkaraa.

Avustaja ja vamanen viemässä lakialoitetta ilmaisesta makkarasta eduskuntatalolle

Avustaja ja vamanen viemässä lakialoitetta ilmaisesta makkarasta eduskuntatalolle

 

 

3 thoughts on “Muutama sana politiikasta

  1. Pietari, kiitos virkistävistä mielipiteistäsi ! Asioita voi todella ajatella ja tehdä eri tavalla kuin on totuttu. Politiikkaakin.
    Jos koskaan olisit ehdolla eduskuntaan olisin varma äänestäjäsi !

  2. Hyvinhän sie Maiju tiedät politiikasta,tai miusta ainakin ne tärkeimmät asiat!
    mie katson näitä vaalikeskusteluja,kun jotain huonoa showta,koska miusta nää ehdokkaat näyttelee. Kun he tulevat valituiksi,kaikki vaalilupaukset unohtuu,mutta
    omat palkkion korotukset ei!
    oonkohan mie liian kyyninen? Tuntuu,että oli siellä Arkadian mäellä kuka hyvänsä,
    asiat menee vaan huonompaan suuntaan
    Kaikesta huolimatta äänestetään Maiju,niin on ainakin toivoa,että jotain muuttuu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.