Marraskuun mietteet

Olen pysähtynyt ajassa, jäänyt viimeaikoina kiinni asioihin ihan eri tavalla kuin ennen. Mikä on muuttunut? Ehkä tämä postaus toimii siis jonkinlaisena monologina, terapeuttisena ajatusten ilmaisukeinona.

Ensimmäisiä ajatuksia tässä viimeisen parin päivän aikana on olleet läheiset, ja pelko. Pelko menettämisestä. Olen aina ollut sentimentaalinen, ajatellut liiankin tunteella. Pyhäinpäivä on miulle nimensä mukaisesti pyhitetty vainajien muistamiselle, ei juhlinnalle tai halloween-hömpötykselle. Toki ei siinäkään mitään väärää ole. Sytytimme kotonamme kynttilän täältä maan päällisestä elämästä poistuneille rakkaille, ja kyllä se vaan tuntuu sydämessä raskaalta ajatella omaa äitiä ja mummoa tuolla jossain.

Uskon vakaasti siihen, että asioita tapahtuu ja tulee aina tapahtumaan, silti vaikean lapsuuden kautta selkärankaan iskostunut ajatus merkityksellisyydestä, on saanut miut jaksamaan aina eteenpäin. Että on väliä. On merkitys.

Stressi on aina monen tekijän summa. Maatessani päivystyksessä tarkkailtavana päätin lakata olemasta oikeassa. Päätin antaa itselleni anteeksi, päätin antaa myös muille anteeksi. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan muistin asioita taaksepäin. Muistin, että pidin lukemisesta ja Harry Potterista. Muistin pilvistä kuvitellut jänikset ja lehtipinoihin piiloutuneet mielikuvitusketut. Ja minä oikeasti yritän hymyillä enemmän. Silloin, kun tuntuu siltä.

Joten Maiju, jos satut lukemaan tämän. Sinulla on merkitystä. Sinulla on väliä. Sinä riität.

Pietari, jos luet tämän, myös sinulla on väliä, sinulla on merkitys.

Kaikki läheiset, avustajat, nettikaverit, ystävät. Teillä kaikilla on merkitys.

Sinulla on.

Ja se riittää.

Kettu tuumailee

Kettu tuumailee

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *