Voimavaroista

Välillä sitä on päiviä, kun toivoisi pystyvänsä enempään, kuin mihin oikeasti kykenee juuri sen päivän voimavaroilla. Olen omasta mielestäni perusrealistinen haaveilija ja elän aika usein omissa maailmoissani, kuitenkin tiedostaen elämän ympärilläni.

 

Teen myös paljon asioita, jotka eivät ehkä aina olisi niin fiksuja valintoja. Esimerkiksi palapelien kokoaminen on muuten ihan mainiota puuhaa, mutta ranteilleni se on liian rasittavaa (yliliikkuvat nivelet, luksaatiot, osteoporoosin aiheuttamat kivut…). Silti, palaan yhä uudestaan ja uudestaan noiden hermoja raastavien pelien pariin. Miksi?

Helpompaa toki olisi vain keskittyä siihen, mikä on saavutettavissa vaivattomasti. Se, mitä minulta odotetaan on usein eri, kuin se, mitä haluaisin että minulta odotetaan. Siksi haluan rikkoa rajoja ja välillä mennä niiden rajojen ylikin, vaikka kipujen kustannuksella, tiedänpähän ainakin eläväni.

Sitten on niitä hetkiä ja päiviä, kun ei vaan jaksa tai pysty. Joskus se johtuu silkasta laiskuudestani, joskus taas siitä että vammani nyt sattuu olemaan realistisesti sellaista laatua, että se vaikuttaa jaksamiseeni jo ihan jatkuvien hermo- sekä lihaskipujen takia. Silloin olenkin jäänyt usein miettimään, voinko nyt hyvällä omallatunnolla katsoa vaikka vain elokuvia ja löhöillä, vai pitäisikö tehdä asioita hammasta purren silloin kun en itse haluaisi. Enkä tarkoita, ettenkö olisi hyväksynyt vammaani. Se on, ja tulee aina olemaan osa minun identiteettiäni ihan yhtälailla kuin taipumukseni pitää kauhuelokuvista. Koska minähän en käy töissä, en pyöritä lapsiperhearkea tai opiskele itselleni uutta ammattia. Minulla on päivät pitkät aikaa ja mahdollisuuksia. Se, mitä minulla ei ole, on kävelykyky ja päivä ilman kipua.

Ehkä armollisuus itseä kohtaan on suurin opeteltavissa oleva asia jonka kohtaan näillä näkymin omassa elämässäni. Että minäkin saan olla heikko. Ei ole mitään maagista pärjäämisen kulttuuria, vaan me jokainen itse luomme sellaisen itsellemme. Jos oppisi päivittäin pysähtymään vaikka minuutiksi ja kysymään itseltään, että tekeekö asioita itsensä takia vai muiden odotusten takia, voisi yllättyä. Sillä jokainen meistä on täällä ainakin näillä näkymin vain kerran. Miksi käyttää se aika siihen, mikä syö sisältä päin?

Kommentoikaa, mitä mieltä olette tästä asiasta, kaikki kommentit ovat tervetulleita 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.