Newt – Jää luokseni

Päätin taas jakaa yhden kirjoituksistani. Kiitos jos jaksat lukea ja kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita 🙂

 

“In that book which is my memory,
On the first page of the chapter that is the day when I first met you,
Appear the words, ‘Here begins a new life’.”
– Dante Alighieri, Vita Nuova –

Kahvin tuoksu täytti asunnon pienet neliöt samaan aikaan kun herätyskello päästi ilmoille raastavan pärinänsä. Lakanat pyörivät ympärille kuin käärmeet lukiten miehen jalat sisäänsä. Pitkä venyttely ja ilmoille päästetty huokaus kielivät turhautuneisuudesta käsien etsiessä pyjamahousuja lattialta. Pukeutuessaan Newt mietti eilistä iltaa ja sen kulkua. Ohimoissa hakkasi epätoivon vimmalla kevyt krapula, joka pyyhkiytyi mielestä liiankin nopeasti karheiden huulien sataessa suudelmia sänkiseen niskakuoppaan. Vahvat ja määrätietoiset sormet limittyivät keskenään kuin yhteisestä sopimuksesta ja eläimellinen painileikki oli vasta aluillaan. – Kahvin kanssa olisi munakasta tarjolla, jäisitkö? hymyn saattoi kuulla Mossin äänestä joka kehräsi painaessaan kevyen määrätietoiseti toisen vasten natisevaa patjaa. Manaten omaa malttamattomuuttaan mies huomasi olevansa liiankin nopeasti kiinni nahkaisilla vöillä sängyn päädyssä. Pannussa kahvi kitkeröityi.

Klinikalle ulottuva jono oli kasvanut siitä, viimeksi matka sinne oli tuntunyt paljon lyhyemmältä. Silti, tuntui luontevammalta pitää toista kädestä kunnolla, katsoa samaan suuntaan kenkien luistellessa eteenpäin jäisellä jalkakäytävällä. Häpeä oli pyyhkiytynyt mielen solmuisilta perukoilta jo ajat sitten, eikä pillereiden säännöllinen popsiminenkaan ollut enää kuin yksi asia lisää muistaa. Muistuttamiseen riitti Newtilta post-it lappu Mossin vaatekaapin oveen tai valmiiksi täytetty vesilasi keittiön sivupöydälle. Kun suurimmat marttyyrikyyneleet oli vuodatettu hammasta purren ja pää leväten toisen olkapäällä ja shokki käsitelty vetäisemällä muka-niin-miehiset kaatokännit, olivat he istuneet iltapäivän auringon säteisiin asti samaisen keittiön viileällä laattalattialla puiden tulevaa elämää. Elämää, joka ei koskaan olisi entisensä.

Pelosta kalpeana oli Mossin kurkusta mennyt noina viikkoina alas olut jos toinenkin, sukulaiset eivät kuitenkaan vielä huolestuneet. Annie-tädin mielestä Newt sai nyt olla huolissaan ainoastaan omasta jaksamisestaan. Oli yllättävän helppoa antaa Annien hoitaa kaikki juoksevat asiat ja kertoa kavereille, että HIV se oli.

Ensilumi jäi maahan nopeasti, siltä tuntui myös ajan kuluminen. Newt haroi hiuksiaan ja odotti. Raastavan hitaasti tikittävä seinäkello näytti kolmea juuri kun ovikello pärähti. Hitaat askeleet painoivat tonnin ja mielessä pyöri vain, että mitä postinkantaja muka nyt oli unohtanut. Käsi tarttui silti ovenkahvaan ja kiskaisi sen auki. Ei tarvittu suuria sanoja, ei pitkiä korulauseita. Tarvittiin vain ne tutut ruskeapilkkuiset meripihkasilmät, veikeä hymy, tutun partaveden huumaava tuoksu ja pari päivää vanha parransänki vasten huulia. Hetkeä myöhemmin Moss hengitti pää Newtin kainalossa ja suuret hiutaleet jäätyivät kiinni sameisiin ikkunaruutuihin. – Vastaus yksinkertaisuudessaan on, jään.

Yhtä matkaa

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.