Sanoja unelmistani

Jokaisella meistä on varmasti unelmia, haaveita, asioita jotka toivoisi jonain päivänä toteutuvan. Suureen osaan asioita ei tässä elämässä voi vaikuttaa, jotkin asiat vain tapahtuvat. On myös erilaisia syitä ja seurauksia, jolloin unelmat unohtuvat pölyttymään jonnekin mielen perukoille.

Olen aina ollut todella kova unelmoimaan ja elämään haavemaailmoissa. Välillä vähän liiankin, varsinkin lapsena. Muistan muutaman ihmisen tähän astisen elämäni varrella sanoneen miulle, että pitäisi osata myös luopua unelmista. Ja toki osasta on täytynytkin pakon edessä. Mutta yhä uudestaan olen silti sytyttänyt liekkiin unelmieni liekin, joka näkyy elämänhaluna.

Unelmoin matkustelusta, jota olen saanut tehdä ja tulen toivottavasti vielä paljon tekemäänkin. Miulle matkan pituus sinänsä ei ole tärkeää, vaan se matkustamisen luoma innostus ja kyky elää hetkessä. Itsenäinen elämä avustajien avulla on ollut valtava harppaus tässä unelmassa, eikä sekään ole tullut ilmaiseksi tai itsestään.

Yksi hieman ”pienempi”, mutta ei yhtään vähäpätöisempi unelmani on ollut kivuttomuus. Sen suhteen mennään toki eri tavoilla, riippuen päivästä. Onneksi nykyinen lääkitykseni on hyvä ja tasapainossa, joten en oikeastaan voi tai haluaisi valittaa. Mutta olisihan se hienoa olla ilman hermokipuja tai lääkkeitä

Sitten, tottakai mie unelmoin aivan päättömistä jutuista, joita ei välttämättä edes kaikkia pystyisi ikinä toteuttamaan. Unelmoin nelinkertaisesti juustoa sisältävästä pepperonipizzasta, kutsukirjeestä Tylypahkaan, Mads Mikkelsenin tapaamisesta, yksityisestä leffanäytöksestä, luksushotellilomasta ja törkeän hintaisesta aasialaisesta nukesta.

Mutta kävi noissa edellisissä sitten miten vain, niin suurin unelma on kuitenkin tuossa viereisessä huoneessa. Syy, miksi ylipäätään aloitin kirjoittamaan tätä postausta. Se, mistä en ikinä osannut edes unelmoida, oma aviomieheni.

Sillä kuitenkin, vasta rakkaudesta unelmointini on uskaltanut alkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *